Yrittäjätarinani: Mika Lokkila

Posted on Posted in Blogi

“Hämmennykseni oli suuri, kun ison aluesäästöpankin hieman hätääntyneen oloinen pankinjohtaja otti olkapäästäni kiinni ja tiedusteli, voisinko minä auttaa asiassa jotenkin. Elettiin 1990-luvun alkua ja 80-luvun kasinotalous oli hetkessä takana valuuttaluottokriisin ja devalvaation seurauksena. Kokemus on jäänyt vahvana mieleeni. Olin nuorena ja varsin kokemattomana tilitoimiston vetäjänä osallisena asiakkaan pankkineuvottelussa, jossa eläkeikää lähestyvän yrittäjäpariskunnan elämäntyö ja omaisuus […]

Onnistunut yrityskauppa vaatii aikaa ja hyvän suunnittelun

Posted on Posted in Blogi

Omistajanvaihdosten määrä kasvussa Yrityksestä luopumisessa on usein mukana isoja tunteita. Pitkä elämäntyö oman yrityksen parissa on voinut tulla pisteeseen, jossa omasta perheestä tai lähipiiristä ei löydy työlle jatkajaa ja tulee pohdittavaksi yrityksen laittaminen myyntiin. Usein tilanteeseen yhdistyy samalla iso elämänmuutos eläkkeelle jäämisen muodossa. Aina yrityskauppaan ei päädytä vasta eläkkeelle jäämisen yhteydessä ja tuleekin muistaa, että […]