“Hämmennykseni oli suuri, kun ison aluesäästöpankin hieman hätääntyneen oloinen pankinjohtaja otti olkapäästäni kiinni ja tiedusteli, voisinko minä auttaa asiassa jotenkin. Elettiin 1990-luvun alkua ja 80-luvun kasinotalous oli hetkessä takana valuuttaluottokriisin ja devalvaation seurauksena. Kokemus on jäänyt vahvana mieleeni. Olin nuorena ja varsin kokemattomana tilitoimiston vetäjänä osallisena asiakkaan pankkineuvottelussa, jossa eläkeikää lähestyvän yrittäjäpariskunnan elämäntyö ja omaisuus olivat valuuttalainojen seurauksena menossa vasaran alle. Tunteet olivat vahvasti pinnassa. Nämä tilanteet tulivat tuohon aikaan valitettavan tutuiksi ja auttoivat ymmärtämään sitä, minkälaisia haasteita yrittäjä saattaa tiellään kohdata ja kuinka niistä voidaan selvitä.”
Yrittäjäuralle
Olen kotoisin Haminasta, jossa kävin myös kouluni ylioppilaaksi saakka 1970- ja 1980-luvuilla. Metsäala oli tuolloin kovassa huudossa varsinkin Kymenlaaksossa, joten opintoni tähtäsivät aluksi metsätalousinsinöörin ammattiin. Sosiaalinen luonteeni ja varhain ilmenneet yrittäjyyteen viittaavat piirteet ohjasivat parin vuoden opintojen jälkeen vaihtamaan opinnot kaupalliselle alalle.
Ensimmäinen työpaikkani oli käynnistää SKV-Isännöintipalvelu Haminassa ja vastata siitä liiketoiminnasta. Reilun kahden mielenkiintoisen työvuoden jälkeen olin kuitenkin valmis siirtymään yrittäjäuralle tilitoimisto- ja isännöintipalvelualalle. Yhteistyöni yrittäjien ja kiinteistöyhtiöiden kanssa on jatkunut tähän päivään saakka.
Taustani Säästöpankkiryhmässä auttoi minua saamaan hoidettavakseni Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy:n ja myöhemmin Kapiteeli Oyj:n kehitettäviä ja myytäviä liikekiinteistöjä. Tällä oli iso merkitys alkavan yrityksen liiketoiminnalle ja myöhemmälle kehitykselle, joka johti myöhemmin yhteistyöhön mm. kuntien omistamien kiinteistöyhtiöiden hoitamisessa.
Oma taistelu terveyden kanssa
Teini-iässä aloin saada tajunnanhämärtymiskohtauksia ja outoja tuntemuksia. Tutkimuksissa selvisi, että aivoissani oli muusta aivokudoksesta poikkeava alue sikiövaiheen kehityshäiriön seurauksena, joka teini-iässä alkoi aiheuttaa epileptisiä oireita. Koska sairaus oli tyypiltään temporaaliepilepsia ja sijaitsi ohimolohkossa, sen hoitamisessa on tyypillisesti haastava saada tavoiteltua vastetta lääkehoidolla. Lopullinen diagnoosi olikin vaikeahoitoinen epilepsia. Hoitava neurologini ehdottikin minulle työkyvyttömyyseläkettä jo parikymppisenä. Minulla oli innostava työ ja vastuullani asiakkaat ja työntekijät. Eläkkeelle jääminen ei ollut minulle vaihtoehto. Olen aina ajatellut, että vaikeudet ovat tehty voitettaviksi. Elämässä on asioita, joita voi muuttaa ja asioita, joihin voi vain sopeutua. Sairaudesta huolimatta kykenin työhön. Myös puolisoni, läheisteni ja ystävieni tuki on aina ollut korvaamaton apu yritystoiminnan pyörittämisessä.
Yli 10 vuoden ajan kestäneen vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimisen jälkeen työ palkittiin. Tiede oli mennyt runsaasti eteenpäin ja onnekseni sain lopulta avun epilepsiaan isosta aivoleikkauksesta, joka tehtiin minulle Kuopion Yliopistollisessa Keskussairaalassa vuonna 2005. Leikkauksessa oli riskinsä, mutta ajattelin silloin varoituksista ja peloista huolimatta, että tämä kortti on katsottava. Se kannatti, kohtauksia ei ole leikkauksen jälkeen enää tullut ja olen saanut jättää painavan repun selästäni arjessa. Kun on saanut näin ison lahjan elämässään, ei työnteko tunnu pääsääntöisesti lainkaan työltä vaan on mahdollisuus ja iloinen asia.
”Asenteenani on aina ollut selviytyä ja taistella vaikeuksien läpi.”
” Tässä haluan auttaa myös asiakkaitani liike-elämässä.”
Liiketoiminnan tukeminen ja yrityksen myynti
Pitkän työurani aikana olen saanut osallistua monen yrityksen hankintapäätöksen tekemiseen, liiketoiminnan kehittämiseen, erilaisten rahoitusratkaisujen etsimiseen investointien ja kasvun mahdollistamiseksi, kriisinhoitoon ja lopulta myös liiketoiminnan lopettamiseen. Valitettavan usein liiketoiminnasta luopumista ei ryhdytä suunnittelemaan riittävän ajoissa vaan toiminta hiipuu, kunnes sen myyminen ei ole enää mahdollista. Onnistuneissa tarinoissa on ehditty saattaa yritystä myyntikuntoon, löydetty liiketoiminnalle jatkaja ja saatu tehtyä yrittäjälle vielä viimeinen tili.
Vakuutuspalvelut
Yritystoimintaani on aina kuulunut myös vakuutusasiamiehenä toimiminen. Aluksi olin yhteistyössä Vakuutusyhtiö Tapiolan kanssa ja vuodesta 2007 OP-Pohjola –ryhmässä syksyyn 2017 saakka.
Yleinen näkemys on, että digitalisaatio tulee muuttamaan vakuutusliiketoimintaa tulevaisuudessa merkittävästi. Henkilöasiakkaille tarjotaan verkossa helposti ymmärrettäviä vakuutusratkaisuja, joita on selkeä vertailla ja ostaa. Yritysten vakuutustarpeet sen sijaan ovat yrityskohtaisia ja siten huomattavasti haastavampia paketoida yksinkertaiseen muotoon. Sen vuoksi uskon yrittäjien siirtyvän tulevaisuudessa käyttämään yhteistyökumppanina vakuutusyhtiöistä riippumatonta vakuutusasiantuntijaa. Vakuutusmeklari on asiantuntija vakuutusriskien hallinnassa ja vahinkojen hoitamisessa samoin kuin tilitoimisto on asiantuntija talousasioissa. Vakuutusmeklaritoiminta on luvanvaraista toimintaa, jota valvoo Finanssivalvonta.
Itse olen suorittanut vakuutusmeklarin pätevyyden vuonna 2017. Vakuutusalan koulutukseni sekä pitkä kokemukseni erilaisista vakuutuksilla katettavista riskeistä hyödyttää myös asiakasyrityksiäni, joiden riskienhallinnassa ja yllättävien eteen tulevien haasteiden ratkaisemisessa löydetään paras ja oikeudenmukainen lopputulos.
Toimintani keskeisenä ajatuksena on ollut palvella yrittäjää monipuolisesti yrityksen elinkaaren eri vaiheissa ja tarpeissa. Kirjanpito on yrityksen toimintahistorian kirjoittamista numeroiden valossa, mutta sillä on tärkeä tehtävä antaa kuva menneestä ja luoda pohja niille päätöksille, jotka ohjaavat yrityksen toimintaa tulevaisuuteen.